P 19 -20 | Over and Out | Los Angeles - Nurmijärvi

Kaikki kiva päättyy aikanaan tai ainakin se kiva muuttaa välillä muotoaan ja lajiaan :) PeterPanBiken Route66++ vuosimallia 2015 on saatu juuri päätökseen onnelisten tähtien alla. Ryhmä rämä jäi vielä viikoksi Malibu Beachille rentoutumaan, palautumaan kolmen viikon ajourakasta ja ennen kaikkea nauttimaan Californian auringosta. Veikkaan että Malibu Beachilla on kunnon BeachBoys meininki meneillään ;) Allekirjoittanut puolestaan kiiruhti ensimmäisellä mahdollisella lennolla Chicagon kautta Helsinkiin ja sieltä pikatoimituksella Nurmijärvelle... Siinämäärin tuli L.A:sta kiire Nurmijärven suuntaan, että nahkarotsikin unohtui siinä lähtötohinassa LAX Hiltonin vaatekomeroon...:) Onneksi Peter ja Mika liikkuvat kulmilla vielä lähiaikoina, joten toiveet myös takin kotiutumisesta ovat vielä korkealla...

Huh hellettä... Heli, Mika, Jukka, Kikka, Pirjo, Tino, Juha, Timo, Päivi, Matti, Piia, Jukka, Hannu ja Pekka :)

Pekka bensiksellä, Illinois.

R66++ oli kerrassaan upean kokemus. USA on leveä maankaistale Atlantin ja Tyynen-Valtameren välissä, joten New York - Los Angeles välille mahtuu monenmoista nähtävää... Pientä, suurta, rumaa ja kaunista... Säätä ja ilmanalaa on myös moneen lähtöön, vaikka tällä reissulla ei voi sanoa että olisimme edes kastuneet... Mutta senkin lupaamme kestää, että kelit olivat upean aurinkoiset koko matkamme ajan :) Onnettaret tuntuivat olevan muutenkin läsnä kaikkialla missä liikuimme... Jopa pienoisena ihmeenä pidän sitä, että 8 kpl HD merkkisiä moottoripyöriä kulki tuon 7700kmn matkan ilman pienintäkään teknistä murhetta...:) Eikä edes yhtään mp:n paikallaan kaatoa nähty koko kolmen viikon aikana, muista haavereista puhumattakaan... Tuohon kun vielä lisää edestämme sivuun väistelleet ukkospilvet ja voitot casinoilla, niin tuntuu vähän siltä kuin onnetarten viikkotyötunnit olisivat paukkuneet reilusti ylitöiden puolelle :) Töistä puheen ollen, työmatkalle USA:n itsekin lähdin mutta lomamatkalta itseni lopulta löysin :) Siitä SUURIN KIITOS kuuluu tälle upealle ryhmälle !!! Ryhmä rämä oli liikkeellä hienolla asenteella ja mahtavalla huumorilla :) Lämmin kiitos vielä kerran Matti, Päivi, Juha, Pirjo, Jukka, Kikka, Hannu, Jukka, Piia, Mika, Heli, Timo ja Tino !!! Lämmin kiitos myös kaikille blogin lukijoille ! On ollut kiva saada runsaasti kommentteja blogin lukijoilta, kiitos kiitos kiitos !:) Näin blogin välityksellä toivotan ryhmä rämälle oivaa Malibu Beachia ja kaikille muillekin leppoisaa syksyn jatkoa !:) Täällä koordinaatit osuvat jo Heinolan takamaille... Sauna alkaa olemaan miellyttävissä Badwatersin lämmöissä ja kyllähän tästä jo lauteille joutaakin... Moi !

Malibu Beach Boys and Girls :) Ei kai Matin bootsit unohtuneet Hiltoniin vai haiko haukkasi...?:)

Pekalle luovutettiin päättäjäisillallisella ryhmä rämän allekirjoittama navigointi-diblomi :)

P 17 - 18 | Death Valley - Santa Monica | California

Jukan Jackpot (peiton alla),  Las Vegas ;)

Las Vegasin aamiaisrauha taattiin ajamalla 5 mailia DownTownin melusta ja tuiskeesta luoteeseen. Siellä aamiaispöytään tupsahti erinomainen kolestrolipommi portugalilaisella makkaralla boostattuna. Seuraavan kulman takaa tankit täyteet ja suunnaksi Death Valley. Bensa-asemalla oli vahvasti valloillaan meininki "show me the money"... Ei riittänyt edes etukäteismaksu, vaan menovettä saadakseen piti esittää myös passi... Ehdotin myyjälle ajokortin, kirjastokortin, kelakortin ja lentolippujenkin tarkistamista mutta passi oli kuulemma riittävä :)
Ennen Nevadan aavikkoteille pakenemistamme sheriffi otti letkamme vielä kertaalleen tien sivuun kun Jukka ja Juha saivat ystävällisen kehotuksen vaihtaa huivit kypärään :)

Noin 100 mailia myöhemmin aloitimme laskeutumisemme kuumaan, karuun ja kauniiseen Death Valley:n. Parhaimillaan tai pahimillaan lämpötila voi Death Valleyn Badwaterin hoodeilla nousta yli 50C asteen mutta tänään lämpötilat pysyivät huomattavasti maltillisemmalla tasolla alle 40C asteessa. Itseasiassa erinomainen päivä Death Valleyn läpi ajoon !

Death Valleyn jälkeen lämpötila pysyi yli 35C asteessa koko matkan aina Barstowiin saakka. Ennen Barstowia heitettiin mutka vielä Ghost Town Calicon kautta. Ajattelin Calicon olevan aito tienvarteen hylätty aavekaupunki mutta kyseessä olikin enempi Disney-tyyppinen turistirysä mihin ajetaan sisään lippuluukun kautta...:) Jukka ja Piia päättivät ottaa Calicon aaveista selvää samalla kun muu ryhmä jatkoi suoraan Barstowiin saakka.

Death Valley, California.

Badwater, Death Valley. Juha, Pirjo, Hannu, Mika, Heli, Kikka, Jukka, Piia, Jukka, Tino, Timo, Matti, Päivi ja Pekka.

Jukka mittailee Death Valleyn leveyttä ja etsii kalkkarokäärmeitä... :)

Barstowin illallisesta vastasi mainio Mexico ravintola Los Domingos, jonka laskusta en ymmärtänyt muuta kuin suttupaperiin painetun logon "Muchas Gracias" :)

Viimeinen ajopäivä... Se alkoi Barstowin aurinkoisesta mutta viileästä aamusta kohti Santa Monicaa missä Route 66 päättyy Tyynen-Valtameren maininkeihin. Täällä on kyllä yksi nimeltä mainitsematon matkanjohtaja välillä puhunut myös Santa Barbarasta... Mutta sinne päättyy yksi toinen tie... Hieno paikka tuo Santa Barbarakin on...;)

Viimeisen ajopäivän ensimmäiset 50 mailia on mukavaa ja rauhallista ajeltavaa pitkin vanhaa Routea. Viktorvillen hauska pysähdyspaikka on pullometsä, jota pitää todella lämminhenkin keräilijä heppu Albert. Tiluksilta löytyy monenmoista parhaat päivänsä nähnyttä tavaraa. Los Angelesin lähestyessä kaistat ja niiden liikennemäärät lisääntyvät maili maililta. Jukan kypärä on matkalla vaihtunut huomaamatta takaisin huiviksi ja jälleen Highway Patrollilla oli meille asiaa...:) Tältä seriffiltä saatiin hyvän matkan toivotukset peräämme ruuhkan sekaan kuuluvan megafonin kautta :)

Albertin tontilla vanha tavara ei jouda romukoppaan :)

Ystävämme Highway Patrol opastaa ja valvoo, että liivihemmot Jukka ja Juha löytävät lakien mukaista päähänpantavaa ;)

Alkuiltapäivästä oltiin perillä Santa Monica Pierilla, Route 66 End of the Trail kyltin alla. Siinä se. USA rannikolta rannikolle ja mittarissa 7700 km :) Ajopäivä Los Angelesin loputtomilta tuntuvissa ruuhkissa ei varmuudella noussut tämän matkan hienoimpien ajopäivien joukkoon. Mutta kokemuksena nämä käsittämättömät liikennemäärät paksun savusuman alla jäävät helposti mieleen.

Santa Monican laiturilta ajettiin vielä Hiltonin suojiin, missä pyörät luovutettiin takaisin HD-Chicagon Javierille. Matkan päättäjäisillallisella syötiin vatsat täyteen, kilisteltiin tuopposia, vaihdettiin ajatuksia matkasta... Ja ehkä tärkeimpänä kaikesta, Jukka sai koko matkan kestäneen leveäsuusammakko vitsinsä päätökseen... :):):)

Perillä. New York - Los Angeles päätepysäkki on tässä ja 7700 km mittarissa :):)

P 15 - 16 | Las Vegas | Nevada

Aamiainen ja päivän ensimmäinen stoppi on Seligman. Ryhmä rämälle se osoittautuu todelliseksi paratiisiksi, koska lähes jokainen tönö Seligmanin kylänraitilla myy R66 matkamuistoja :) Seligmanin talouskäyrät lähtevät vierailumme aikana jyrkkään nousuun, kun 8 harrikan sivulaukut täyttyvät lukuisista R66 paidoista, yksistä henkseleistä ja yhdestä stetsonista... Allekirjoittanut itse taisi olla rajuiten markkinahuuman riepoteltavana täydellä viiden värisuoralla R66 paitoja...

Seligman aamiainen ei jättänyt vatsaan tyhjää tilaa.

Route-krääsää, paitoja ja tunnelmaa.

Rymättylän rämäpäät. Paino sanalla Rymättylä :)

Seuraavana oli vuorossa Oatman. Erikoinen kylä, missä villit aasit vaeltelevat vapaana pitkin kaupungin katuja. Ja siellä missä aasi, siellä turisti ja missä turisti, siellä hyvä paitakauppa :) Yes, Oatmanissa ostoshuuma sai jatkoa... Route 66 välillä Seligman - Oatman on mukavaa ajeltavaa. Oatmanin kohdalla suorastaan Routea parhaasta päästä.

Mojaven autiomaan kastelutoimet pensaspalojen ehkäisemiseksi :)

Matkalla Oatmaniin... Ylhäällä Mika ja Heli, alhaalla Jukka ja Kikka.

Matti, Jukka, Aasi ja Hannu. Oatman :)

Matin harrikan kyytiin on tunkua Oatmanin raitilla :)

Uskomaton tuurimme sadepilvien kiertämisen kanssa päättyi 50 mailia ennen Hoover Damia. Oikeammin, ei ollut enää mitään kierrettävää kun edessäpäin oli enää pelkkää harmaata. Sadeasua päälle ja sadetta päin. Lopulta sade osoittautui kuitenkin niin kevyeksi tihkuksi, että pelkän nahkaliivin kanssa ajellut Matti taisi olla parhaiten keliin sopivasti pukeutunut :) Oli miten oli niin matkamme ainoa sateen kaltainen saatiin niskaamme keskellä Nevadan autiomaata, siellä missä sitä olisi vähiten osannut odottaa.

Hoover Damin rakennustyöt alkoivat 1931 tuoden alueelle valtavan määrän työntekijöitä. Samaan aikaan uhkapelit laillistettiin Nevadassa ja Las Vegasista kehkeytyi uhkapelejen mekka. Hoover Damin rakennusmiehen palkka suli rulettipöydissä ja Sin Cityn iltariennoissa... Las Vegas kasvoi ja vaurastui, työmies köyhtyi ja raatoi entistä lujemmin... Hooverin pato valmistui ennätysajassa ja on saanut vuodesta 1935 lähtien Las Vegasin valot vilkkumaan... Semmoiset on luonnonlait Nevadassa.

Hoover Dam, Nevada.

Las Vegas - sisään ajettiin komeasti keskikaistaa LV Strip päästä päähän. Strip on yhtäkuin Las Vegas Boulevard, minkä varrella koreilee Sin Cityn kuuluisimmat Casinot... Luxor, New York, Pariisi, Treasure Island jne. jne. Majapaikkamme Golden Nugget on Las Vegas Down Townissa, kuuluisalla Fremont Streetilla. Edes yksi aikaisempi Las Vegas dippaus ei juurikan vähennä hämmästyksen määrää Las Vegasin suhteen... Tuntuu kuin Vegas olisi tipahtanut joltain vieraalta planeetalta keskelle Nevadan autiomaata... Las Vegasin ihmeille meillä on aikaa kaksi yötä ja vapaapäivä siinä välissä... Toivottavasti kenenkään huoneesta ei aamulla löydy Tysonilta varastettu tiikeri tai tuntematon vauva, niinkuin leffassa Hangover... Matka jatkuu huomenna kohti Californiaa upporikkaana tai rutiköyhänä... What happens in Las Vegas stay in Vegas ;)

Kotikatumme Fremont Street, DownTown Las Vegas.

P 13 -14 | Holbrook - Grand Canyon | Arizona

Pyykit pestynä ja vapaapäivän jäljiltä hyvin levättynä matka jatkui kuulaan aurinkoisessa aamussa kohti Arizonaa. Koska Vegasin rulettipöydät odottavat vasta parin ajopäivän päässä, oli aamupäivän ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi luonnollinen valinta San Felipe Casino. Ja rouva  Fortuna hymyili kilpaa nousevan auringon kanssa :) Ei sillä, etteikö Mikan 20 dollarin voiton kanssa pysyisi vielä jalat tukevasti maassa... Matin ja Jukan 20 centin voitoista puhumattakaan... :)

Voittajan on helppo hymyillä. Matti, Mika ja suuret voittosummat ;)

Seuraavaksi oli vuorossa New Mexicon helposti lausuttava kaupunkiklassikko Albuquerque... Lienee sama, josta Froikkarit laulaa: Albakörkki sehän wörkkii... :) Los Lunasin jälkeen R66 oli miellyttävän hiljaista ajettavaa kauniissa preeria-maisemassa kohti 30-luvun westernien pääkaupunkia Gallupia. Gallupissa bongattiin El Rancho missä John Wayne, Jane Wyman, Ronald Reagan ja muut vanhat western-tähdet ovat aikoinaan asustelleet.

Reagania ei näkynyt tänään El Ranchon aulassa.

Päivän ehdoton ykköskohde oli kuitenkin tänään Petrifiedin luonnonpuisto, joka on kuuluisa kivettyneistä puistaan jotka ovat syntyneet satojen miljoonien vuosien kuluessa ilmaston muutoksen myötä. Petrifiedin läpi ajettiin lähes 30 mailia upean karuissa maisemissa ja erittäin kovassa tuulessa. Saattoi olla juuri tuo aavikkotuuli, mikä sai allekirjoittaneen herneen sen verran pois raiteiltaan että ajolasit lenteli pirstaleiksi pitkin Petrifiediä ja etsimäänkin niitä tuli lähdettyä väärään suuntaan :)
Myös Holbrookin illallisella puhalteli uudet tuulet kun illan tilatuin annos olikin pihvin sijaan seafood-pasta :)

Petrifiedissä tuulee.

Polttopuiden kuivattajille tiedoksi, että 225milj.vuotta taitaa olla liikaa... Puusta voi tulla kiveä.

Holbrook, Arizona.

Holbrookista kohti Grand Canyonia valittiin kaikke muuta kuin suorin ja kaikkea muuta kuin tylsin reitti. Payson - Sedona - Flagstaff reitti kulkee koko matkan upeissa tai erittäin upeissa maisemissa. Tie mutkitteli vehreissä vuoristomaisemissa ja lisäksi Sedonan ympäristö on kuuluisa punaisista kallioistaan. Holbrookin ohuehkoa aamiaistarjoilua jatkettiin tukevalla hampurilaisaterialla Flagstaffissa. Amerikkalaista perinneruokaa parhaimmillaan tarjoili Wendy's :)

Ryhmä Rämä, Payson. Pyörät tankattu, öljyt tarkistettu ja donitsi kaffet nautittu :)

Payson - Sedona Pony Express Highway.

Sedona Red Rocks.

Grand Canyonia lähestyttäessä edessä näkyi lyijyn harmaa rankkasade, joka oli kastellut tien läpimäräksi. Tilanne näytti väistämättömältä uintireissulta. Mutta ihmeet saavat jatkoa... Rankkasadepilvi lipuu aivan editsemme sivuun heittäen vain muutaman hajapiskon päällemme... Myös tien toiselle puolelle ilmestyy komeita salamoita väläyttelevä ukkosrintama... Jälleen ajamme kirjaimellisesti kahden rankkasateen välissä täysin kuivina perille Grand Canyonille :)

Vuorikiipeilijä Jukka on Grand Canyonin jyrkänteillä kuin kotonaan.

Grand Canyon, Arizona.

Kakspäällä kulkevien pyörien päälliköiden kokous ;) Piia, Heli, Päivi, Pirjo ja Kikka.

Grand Canyon on USA:n luontonähtävyyksien raskasta sarjaa ja se jättää harvaa vierailijaansa kylmäksi. Grand Canyonia ihailtiin ja ihmeteltiin usealta eri näköalapaikalta. Upea ajopäivämme päättyi pieneen Williamsin kylään, missä Doc Holliday's Steak House täytti vatsamme mainioilla pihveillä. Loppuun vielä ryhmä rämän lämpimät erikoisterveiset PPB:n maanmittausosastolle, että mittaa tälle ajopäivälle ei kertynyt matkaohjelman mukaisesti 480km... Vaan 640km... :) Mutta hyvä niin, tämä oli monen mielestä matkamme tähän saakka hienoin ajopäivä :)

P 11 - 12 | Santa Fe | New Mexico

Big Texan Steak Ranchin aamiaisoven kahvassa oltiin jo hetkeä ennen aukeamisaikaa. Syynä tähän oli kovien ajohalujen lisäksi idästä Amarilloa lähestyvä ukkosrintama, joka oli värjännyt itäisen taivaan sysimustaksi. Ilman lämpötila oli myös laskenut arviolta noin 20 C asteeseen. Matkan tähän asti paras aamiainen ripeästi huiviin, koneet käyntiin, ensimmäinen liittymä Interstatelle ja hanat auki kohti New Mexicoa. Edessä näytti kirkkaalta mutta peileissä salamoi tummanpuhuva taivaanranta. Ensimmäinen pysähdyksemme oli jo puolen tunnin päässä Amarillosta sijaitseva Cadillac Ranch. Keula edellä Texasin peltoon upotetut Cadillacit tsuumailtiin pikaisesti ja ukkosrintaman pakeneminen jatkui kohti Adriania. Takaa lähestyvän ukkosrintaman lisäksi myös edessäpäin alkoi taivas tummenemaan uhkaavasti… Hetken näytti jo siltä, että sukellamme keskelle edessä salamoivaa rankkasadetta… Mutta ei, suorastaan raamatullisesti edessämme möyryävä ukkosrintama väistyi edestämme sivummalle… Tie oli läpimärkä mutta taivaalta saimme niskaamme vain yksittäisiä pisaroita kun ajoimme kahden salamoivan ukkosrintaman välissä. Adrianin Mid Point kahvilaan saavuimme täysin kuivina. Tosin Timo kyseli, että onko määränpäämme California muuttunut jossain vaiheessa Alaskaksi ja mahtaako Mid Point Cafe myydä pilkkihaalareita…:) Onhan se dramaattinen lämpötilan muutos kun 35 astetta on tänään vain 20 astetta. Sellaista suomen ajokeliä kesän ollessa parhaimmillaan ;)

Cadillac Ranch. Taustalla lähestyvän ukkosrintaman syviä sävyjä.

Route 66 puolimatkan krouvi, Adrian Texas.

Matkan jatkuessa Texasin lakeuksilta kohti New Mexicon preeriamaisemia ajosää kirkastui kirkastumistaan, lämpötilan pysyessä edelleen maltillisissa ”takit päällä” lukemissa. New Mexicon vähäliikenteiset pitkät kumpuilevat suorat halkovat karun kauniita intiaanialueita ja maileja kerääntyy mittariin kuin varkain. Santa Rosassa pistäydyimme mainiossa automuseossa ja Tucucamarissa pysähdyttiin Kix Burgerin tiskille nojailemaan ja kahvittelemaan.

On se mönkkäri aika tylsä lumitöhin kun vertaa...

Vaikka ajopäivälle kertyi mittaa 550 km saavuimme perille Santa Fehen jo iltapäivällä. Tuhdit ja maittavat illalliset nautittiin CowGirl:ssa, missä vanha kunnon JiiHaa meininki on kohdillaan :) New Mexicon maisemat tuntuivat olevan kaikkien mieleen ja monet arvostivat ne tähän asti koko matkamme upeimmiksi.

Teletappi Jukka ja Piia, New Mexico.

Hannu ryhdikkäästi matkalla kohti Santa Fe:tä.

Liivi Jukka ja Kikka, New Mexico.

Mainiossa Santa Fe:ssä on myös matkamme toinen vapaapäivä. Se on myös matkamme suosituin pyykkipäivä ja hotellimme pyykkituvassa onkin parveiltu ahkerasti jo heti aamusta alkaen :) Santa Fe on myös suosittu shoppailu-päivä. Hotellin uima-altaalta on bongattu jo aamusta Timo, Tino ja Piia. Matti lupasi ilmestyä uima-altaalle päivemmällä pelkät uudet bootsit jalassaan… Saapa nähdä ;) Jukka ja Hannu lähtivät pyörillä läheiselle vuorelle ja Jukka puhui jotain kalkkarokäärmeen etsinnästä… Ei epäilystäkään, etteikö näistä aineksista syntyisi rentouttava Santa Fe päivä :)

Matti on Bootsikauppansa tehnyt ja uima-altaalla alkaa olemaan levotonta... ;)

P 09 -10 | Tulsa - Amarillo | Kansas, Oklahoma, Texas

Lebanonin lämminhenkinen tienvarsi motelli Munger Moss ei tarjoile aamiaista mutta ohuehkoa kahvia ja lämpimiä halauksia kylläkin :) PeterPanBiken Route66 motellit ja hotellit ovat vuosien varrella muuttuneet moneen kertaan mutta tämä Ramonan ja Bobin tienvarsi klassikko on aina ollut majapaikkamme.

Aamiainen kaikilla kolestroleilla, Faye's Lebanon.

Lebanonin maukkaimmat ja kolestrolipitoisimmat aamiaiset tarjoilee loistava Faye’s. Paikka on tuskin paljoa muuttunut sitten 50-luvun… Parkkis täynnä pick-uppeja ja baari täynnä punaniskoja, joiden lippalakit ja stetsonit pysyy tiukasti päässä koko aamiaisen ajan… Kun 14 motoristia astuu sisään niin joku saattaa vaivihkaan nostaa aavistuksen lippaansa nähdäkseen paremmin, että tarvitseeko hakea haulikko pick-upin lavalta vai jatketaanko pekonin syöntiä sulassa sovussa…:)

Buffalo Ranchin suuri munaisimmalle maittaa heinä :)

Missourista Route66 kuljetti meidät paahtavassa 35 asteen helteessä Kansasin puolelle. Kansasin R66 on vanhaa, patinoitunutta ja rosoista ajettavaa. Kansasin Routen varteen osuu muutamia uinuvia kyläpahasia, jotka nykyinen aika tuntuu unohtaneen joskus kauan sitten. Kyliä, joiden almanakan lehtiä on käännetty selkeästi muuta maailmaa verkkaisempaan tahtiin. Täysin oma lukunsa on yhden vanhan bensiksen matkamuisto pysäkiksi kunnostanut Melba ”Motormouth”, jonka suusta sanoja ilmoille sinkoilee ällistyttävä määrä mittaamattoman lyhyessä ajassa…:) Melban pihasta löytyy myös vanha hinausauto, jota Disney on käyttänyt piirretyssä Autot leffassa. Melba kertoi, ettei olisi edes vielä nähnyt kyseistä leffaa… Mene ja tiedä :)

Oklahoma City:n lähestyessä allekirjoittaneella oli tuoreessa muistissa vuoden takainen Oklahoman ohitus, missä päädyttiin Dead End tielle ja ajeltiin HD-enduroa pitkin kaistanvälisiä nurmialueita… Naureskelin mielessäni näitä vanhoja Oklahoma muistoja ja olin niin varma siitä kuinka tyylikkäästi Oklahoman pölyt tälläkertaa karistettaisiin kannoiltamme… Mutta niin siinä vaan taas käytiin, että löysin itseni samasta viheliäisestä rampista mistä luulin R66 jatkuvan mutta päädyinkin Interstatelle pohjoista kohti kun etelään päin olisi ollut hyvä kääntyä…:) Ei siinä sen vakavempaa kuin pari mailia pakkia ja seuraavasta rampista käännös etelään. Seuraava pysähdys luonnollisesti siirtyi sen verran eteenpäin, että helteen kuumentaman kypärän sisällä kerkesi syntymään uskottava selitys Oklahoman kaistavalinnoille ;) Virallinen selitys löytynee J. J. Calen tsibaleesta If you ever are in Oklahoma... :)

Oklahoma Plates.

Tulsan laitamilla hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui päättäväisesti kohti Texasin valtavia tasankoja. Ajosäässä ei edelleenkään ollut moitteelle sijaa. Helteistä T-paita ajosäätä koko päiväksi. Matkalla Texasiin Amarilloon pysähdyimme mm. Elk Cityn erinomaisessa R66 museossa. Elohopean kivutessa yli 35 C asteen, myös museon tarjoamaa hyvin toimivaa ilmastointia arvostettiin korkealle… Ja tietysti myös paitakaupaa… Kaikkialla missä myydään R66 aiheisia paitoja, ryhmä rämä viihtyy paremmin kuin hyvin ;)

Texas Shamrock:ssa jarruvalot syttyivät Tower Station kohdalla. Sekin löytyy Disneyn Autot animaatiosta… Ja sieltäkin löytyi hyvä ilmastointi ja R66 paitakauppa… Viihtymisemme Tower Stationilla oli taattu :)

Tower Station, Shamrock Texas.

Myös tämän ajopäivän reitille osuu muutamia ajan ja osittain ihmistenkin hylkäämiä tienvarsi kyliä. Ruostuneita bensapumppuja, preeriatuulten patinoimia mainoskylttejä, tuulessa heiluvia sammuneita liikennevaloja, kaduilla tuulessa harhailevia risuja…

Illaksi saavuimme Amarillon Big Texan Steak Ranchille, jonka lippulaiva annos on 72 oz pihvi. Jos syöt sen tunnissa se on ilmainen, jos et niin maksat normaali hinnan noin 100 usd. Tällä kertaa ei ryhmä rämästä löytynyt ketään yllytyshullua 72 oz pihvin kimppuun. Nälkä lähti hienosti kyllä pienemmälläkin, ehkä noin puolen kilon pihvillä…:) Big Texan Steak Ranch on hieno paikka ja tunnelma kunnon cowboy meininkiä, JiiiHaa !!!:)

Pekan sivulaukussa patinoituneet tölkit... Äyskärille olisi ollut pari kertaa käyttöä :)

72 Oz pihvi oli tälle Miami heebolle liikaa... Maksuun meni :)

P 07 - 08 | Chicago - Springfield - Lebanon | Illinois, Missouri

Milwaukeesta matka jatkui Lake Michiganin eteläpään tuuliseen blues kaupunkiin, Chicagoon. Chicago sisään ja ulos kahden pysähdyksen taktiikalla kellotettiin uskoakseni PeterPanBiken ennätysaikaan. Kalenteriin oli juuri sopivasti tupsahtanut kansallinen vapaapäivä Labor Day, joten Chicagon kaduilla oli jotakuinkin saman verran liikennettä kuin Heinolassa helluntaina :) Chicagon ytimestä löytyvältä ”Route66 / 0 mailia” kyltiltä oli luontevaa aloittaa Mother Roadin mailejen nieleminen. Toiselta Chicago pysäkiltämme taas avautui upea Down Town panorama maisema.

Matka jatkuu ja Route 66 alkaa... Tarkalleen tästä :)

Ryhmä Rämä, Lake Michigan ja Chicago.

Route 66 alkoi paahtavassa 35 asteen helteessä. Idyllisessä Pontiacissa pysähdyimme vilvoittelemaan erinomaiseen Route66 - museoon. Museossa on hyvän ilmastoinnin lisäksi myös paljon mielenkiintoista nähtävää :)
Lisäksi matkan varrelle osui pari idyllistä vanhan ajan bensa-asemaa. Muuten ajopäivä eteni enemmän ja vähemmän maissipellossa... Tukevasti tietä pitkin kyllä ;) Reviiriäkin hieman maissipellon laidassa merkkailtiin, samalla kun puntaroitiin satonäkymiä... Kyllä, aamiasmuroja riittänee kaupan hyllyille jatkossakin...

Timo ja Tino, helteessä vahalla bensiksellä.

Hannu sadonkorjuu puuhissa Illinoisin aamiasmurovyöhykkeellä :)

Abraham Lincolnin kotikaupungissa Illinoisin Springfieldissä hyvin nukutun yön jälkeen liikkeelle lähdettiin aamulla jo hyvissä ajoin. Route jatkoi etenemistään voittopuolisesti maissi ja soijapeltomaisemissa. Illinoisin vaihtuessa Missouriksi alkaa tasainen maasto muuttumaan enemmän ja enemmän kumpuilevaksi, vihreämmäksi ja samalla myös hauskemmaksi ajettavaksi.

Henryn vanhalta huoltoasemalta saa bensan sijaan matkamuistoja.

Matkalla St Louisiin saatiin niskaan pari pientä sadekuuroakin mutta niistä ei ollut edes sadevarustesulkeisten alullepanijaksi. St Louis - sisään seurailtiin Routea vähän liiankin pitkälle kun päädyttiin rautaportein suljettulle sillalle, josta ei enää eteenpäin ollut asiaa :) Lännenportin lähestymistä puolestaan värittivät valtavat työmaat ja muuttuneet ajojärjestelyt... Muutaman mutkan kautta päästiin kuitenkin perille ja kun jonojakaan ei suuremmin ollut, niin valtaosa ryhmästä kävi bongaamassa hulppeat St Louis näkymät kaaren huipulta.

Saarisen kaari kiiltelee St Louisin jokirannassa.

Amerikassa kaikki on suurempaa :)

Ryhmä Rämän liivimiehet Juha ja Jukka. Hymy lipsahti kuvaan vahingossa ;)

Illalla Lebanoniin saavuttuamme joku kummasteli meidän kuivia ajovarusteita, koska Lebanonissa oli kuulemma tullut vettä koko päivän ja ilmeisen lujaa. Vaikuttaa siltä että liikuimme sadepilvien kanssa koko päivän hyvässä sovussa, täysin omilla joskin hyvin läheisillä reiteillämme :)